Hei,

Käytät selainta, joka ei tarjoa sivuillamme parasta mahdollista käyttökokemusta.

Pystyt edelleen jatkamaan, mutta tämän sivun parhaaksi kokemiseksi suosittelemme Edgen, Firefoxin ja Chromen käyttöä.

Koronapandemian vaikutukset maantierahtikuljetuksiin

26.11.2021 Koronatartunnat ovat jälleen voimakkaassa kasvussa eri maissa, ja myös rajoitusten määrä lisääntyy.

Italiassa otettiin lokakuussa käyttöön pakollinen koronapassi/-todistus, jota ilman kuljettaja ei voi mennä yritykseen kuormaa purkamaan tai lastaamaan. Myös Saksassa osa yrityksistä on ottanut tai ottamassa vastaavan kuljettajia koskevan käytännön käyttöön. Kuten Italiassa on jo nähty, tämä tulee vaikuttamaan entuudestaankin niukkoihin kuljettajaresursseihin ja voi ilmetä viiveinä kuljetusten toteuttamisessa.

Liikkumista sekä ”ei-välttämättömien” liikkeiden aukioloa koskevia rajoituksia on käytössä eri puolilla Eurooppaa. Vaikka rajoitukset eivät pääosin koske tavaraliikennettä, pyydämme varmistamaan toimittajanne / vastaanottajanne toimipisteen aukiolon sekä mahdolliset rajoitukset jo ennen kuljetustilauksen tekoa.

DHL Freightin maantiekuljetusverkosto palvelee paikallisia viranomaismääräyksiä ja rajoituksia noudattaen. Suomessa suosittelemme kuljettajillemme maskin käyttöä ja olemme ohjeistaneet heitä noudattamaan mahdollisia asiakkaan ohjeita liikkuessaan asiakkaittemme tiloissa / alueella lastaamassa tai purkamassa lähetyksiä.

Lisätietoa lähetystesi kulusta saat tarvittaessa DHL Freightin asiakaspalvelusta.