Navigointi ja sisältö

DHL Freight -palvelutiedotteet


Pysy ajan tasalla logistiikkaverkostoamme ja -palveluitamme koskevien uutisten ja tilannepäivitysten avulla.


Lumisateet aiheuttavat viiveitä Italian maantierahtikuljetuksille


4.12.2023 – Viikonlopun runsaat lumisateet Etelä-Saksassa aiheuttivat merkittävää häiriötä myös junaliikenteelle, mm. kuljetuksille Italiasta / Italiaan. Lumentulo on lakannut, mutta tilanteen / juna-aikataulujen palaaminen normaaliksi kestää todennäköisesti muutamia päiviä.

Pääosa DHL Freightin trailerkuljetuksista Suomen ja Italian välillä liikkuu osan matkasta Euroopan halki junalla, joten junaliikenteen häiriöt aiheuttavat niille viiveitä sekä tuonnissa että viennissä.

Voit seurata lähetyksiäsi nettisivuillamme tai ottaa tarvittaessa yhteyttä asiakaspalveluumme.

Saksa, Itävalta, Sveitsi: keliolosuhteet viivästyttävät kuljetuksia

4.12.2023–Runsaat lumisateet erityisesti Etelä-Saksan, Itävallan ja Sveitsin alueella ovat aiheuttaneet liikenteelle merkittävää haittaa viikonlopun aikana. Häiriöt jatkuvat edelleen, sillä tiet ovat liukkaita ja lumen auraus kesken. Tilanteesta aiheutuu viiveitä mm. lähetysten noudoille ja jakeluille.

Voit seurata lähetyksiäsi nettisivuillamme tai ottaa tarvittaessa yhteyttä asiakaspalveluumme.

Maantiekuljetusten kappaletavara-aikataulut joulun ja vuodenvaihteen aikaan


23.11.2023Joulunpyhät ja uusi vuosi tuovat mukanaan muutoksia DHL Freightin kappaletavaraaikatauluihin Suomesta /Suomeen viikoilla 50/2022 1/2023. Vuodenvaihteen aikataulut näet alla olevasta pdf-tiedostosta. Listaan on 23.11. päivitetty Espanjan ja Portugalin tuonnin lähtöpäivä.

Osaja täyskuormien aikatauluista pyydämme sopimaan erikseen asiakaspalvelumme kanssa.